Joutenolon hankaluus ja nuoruus ei vaan ole ikuista

Ko Taon kaksi viimeistä päivää halailtiin aurinkoa ja nähtiin samalla saarella lymyilevää Heidin tuttua Jereä, joka treenaa muay thaita ja nauraa mun mustelmille. Olis ollu muskelivoimille käyttöä myös vikana iltana kun löydettiin illalliselta palatessa sängyn päältä joku kakkakikkare, joka oli tarpeeksi iso luomaan ajatuksia ties mistä viidakkopörriäisistä. Tunnin ekstensiivisen paniikkietsinnän tuloksettomuuden takia nukuttiinkin sitten telkkari päällä puoliunta kunnes aamu valkeni. Pelottomia, vahvoja naisia. 

Näkymä bungalowin terassilta Ko Taolla, Tanote Bay.

Ostin norkkelin ja lasit ja oluen!

Viidakkopörriäinen?

Ko Samuille rantauduttua ensimmäistä kertaa tyhjennettiin rinkat ihan kokonaan, laitettiin kirjoja hyllylle, viikattiin vaatteita kaappiin, ostettiin jääkaappi täyteen hedelmiä, jugurttia, juustoa ja leipää, laitettiin Sannia soimaan Spotifysta, suljettiin verhot ja ihan vaan oltiin. Se on aina vähän ongelmallista kun pitää opetella olemaan ilman rutiineja ja työvuoroja, tämä niinkutsuttu joutenolon hankaluus, joka ahdistelee säännöllisin väliajoin jokaista reissaajaa. Täytys, pitäis ja kuuluis tehdä koko ajan jotain, olla kokemassa juttuja, nähdä asioita, tavata ihmisiä. Toki nääkin asiat on ihan jokaisen omassa päässä eikä kukaan varsinaisesti määrittele mikä on oikee tapa matkustaa, mutta on yllättävän vaikeeta ilman huonoa omaatuntoa vaan sulkeutua koko päiväks huoneeseen kattomaan koneelta Modern Familya. Mutta ah, tekee hyvää. Ja on lohdullisen kotoisaa.

Yritetään opetella relailemaan kaiken suhteen täällä Thaimaan toiseksi suurimmalla saarella Ko Samuilla Chawengin alueella, jonne liplateltiin Ko Taolta tiistaina. Keskiviikkona käveltiin lentokentälle Samia hakemaan ja lyhyen odottelun jälkeen sieltä se oranssin tukkansa kanssa saapui kyltein varustetun, superpöpön edelleen riivaaman vastaanottokomitean haltuun. Komitea kompensoi kuppasta yskäröhinäänsä lappamalla valmiiksi jääkaapin täyteen paikallista kaljaa.

Samuilla, kuten Taolla ja Hua Hinissäkin, on ihan jumalattomasti turisteja, kauppoja, rafloja ja aktiviteetteja. Se menee jo vähän surullisuuden puolellekin. Tai menis jos valkohiekkanen ranta ja turkoosi meri olis mahdollisia pilata, mutta ei niitä vaan ole. Merivesi kirvelee silmiä, aurinko käristää ja sylkee D-vitskua ja hiekka polttaa korallinrepimiä jalkapohjia. Just sitä mitä Myanmarin jälkeen kaivattiin ja minkä takia muutettiin alkuperäisiä suunnitelmia ja tultiinkin etelään, vaikka piti mennä pohjoseen. Jännä fiilis mennä ilmastoituun ruokakauppaan, josta saa muutakin kun kokista, kaljaa tai sipsejä läpinäkyvissä muovipusseissa. Kaikki normaali tuntuu Myanmarin jälkeen utopistiselta.

Normaaliutta haettiin myös perjantai-iltana kun suurten suunnitelmien kanssa lähdettiin vyörymään pitkin Chawengin katuja yömarketille ensin syömään halpaa paistettua riisiä, nuudelia, kevätrullia ja kanavartaita, huuhtoen ne alas vesimelonisheikillä ja erittäin hyvin hinta-laatu –suhteeltaan varustetuilla mojitoilla muovimukeista. Kolmen mohiittokierroksen jälkeen meidän yrittäjyys palkittiin neonsinisillä kylkiäisshoteilla ja siitähän ne hyvät ideat sitten lähti. Ollaan tähän asti oltu kohtalaisen kuivakalla linjalla hörppien korkeintaan pari huurteista kuumaa iltaa keventämään, mutta perjantai vei mukanaan ja mä luulen että viimenen niitti oli se halpa ämpäri vodkaredbullia kolmella pillillä. Täällä lähes pakollista kokeilla. Seuraavana päivänä päästiin taas toteemaan, että nuoruus ei ole ikuista, ei vaan osata kreisibailata ja voi taas hyvillä mielin mennä kiltisti kasilta nukkumaan seuraavat viikot. Tässä vieläkin jumitetaan ja maataan siistissä rivissä meidän kolmen hengen ilmastoidussa huoneessa ja päivän villein siirto oli lillua turkoosissa kun maitovalas.

Tämä tällä kertaa, huomenna pakataan vaatteet taas minigrippeihin ja siirrytään Krabille, josta lähdetään rauhallisesti laskeutumaan Malesian puolelle. Koti-ikävä ei ole vielä pahasti tarttunu tapettiin, mutta aikamoisen upea fiilis oli puhua videopuhelua äiskän ja iskän kanssa äsken <3.

Tämon sitä turkoosissa lillumista.

Krebattiin.