Nemoa etsimässä Amedissa ja innokasta odottelua

Pakkopaaston toinen tuleminen saapui aika tarkalleen 8 tuntia edellisen blogipäivityksen jälkeen ja kesti eriasteisena hassutteluna rehdistä vatsantoimimisesta närästyksen kaltaiseen öklötykseen lauantaihin asti eli Ubudin viimenen viikko meni varsin rattoisasti. Ystävämme asitromysiini ja omepratsoli kantoivat maaliin. Onneksi sentään myös siinä määrin kontrolloitavissa tuo riemu oli että torstaina pystyttiin jonottelemaan Denpasarin kantor imigrasissa viisuminpidennystä muutama tunti ja perjantaina ladattiin sen verran energiaa kroppaan että saatiin pakattua kuukauden aikana levitellyt rinkansisällöt. Vähän vaikeeta uskoa, että kuukausi meni niin nopeesti Ubudissa. Oli kyllä korkee aika pysähtyä paikalleen. Erittäin sopiva pituus myös, nyt taas on miellyttävää olla tien päällä. 4 kk reissussa kilahti plakkariin jo aikapäivää sitten ja voin valehtelematta kertoa olleeni käyttämättä meikkiä koko tänä aikana. Ripset kiittelevät, naama on hankala. Kuumuus, kosteus, öttiäiset, merivesi ja yksitoikkonen ruokavalio on aiheuttanu vähän tarpeettomia teini-iän vaivoja, mutta en minä liikoja valittele. Saanhan sentään olla reissussa.

Lauantaina poistuttiin koilliseen pienten rannikkokylien sumaan nimeltä Amed, joka ylitti odotukset kaiken suhteen. Majoitus on aivan kerrassaan hurmaava homestay, jossa meillä on oma keittiö isolla jääkaapilla (kuinka sellaista kaipasimmekaan!), terassilla ja kylppärillä. Meidän kylä Jemeluk on täynnä pieniä rantaravintoloita tuoreine merenantimineen ja sukelluskouluja.

Heidi on päässy sukeltamaan joka päivä ja mä oon nauttinu niinkin arkisista asioista kun lukemisesta ja musiikin kuuntelusta sillä välin. Huippua. Iltapäivisin ollaan käyty puuhaamassa Amedin sukelluksen jälkeen parasta aktiviteettia eli snorklattu. Parasta on, että suoraan rannasta voi vaan kävellä veteen, pistää goggelsit silmille ja putken suuhun ja alkaa ihastelemaan supervärikkäitä koralleja ja tajunnanräjäyttävää määrää erilaisia kaloja. Heidi yrittää opettaa mulle kalalajeja, mutta mun aivokapasiteetti on sen verran rajallista että suun kautta hengittelyn, kalojen tuijottelun ja uimisen lisäksi en kykene käsittelemään annettua informaatiota vaan nyökkäilen ja leikin ymmärtäväni. Näin myös merikäärmeen kun uskaltauduin vähän syvemmälle. Olin eriylpeä itsestäni kun vältyin panikoimasta.    

KEHONHALLINTAA. Viimeks tuli kuittailua.

Syvempää tutkimusta.

Vielä muutama kuva Heidin sukellusreissuilta. Serious Finding Nemo -business:

Anemony. Amenonimy. Aneninomy.

No hurling on the shell dude, just waxed it!

Huomenna jatketaan matkaa. Koska ollaan superhuonoja tinkaamaan, maksetaan räkäsumma meidän homestayn heebolle, joka on lupautunu kuskaamaan meidät passinhakureissulle Ubudiin ja siitä Legianille Kutan kylkeen, jossa meillä on vakaa aikomus viettää neljä päivää syöden frozen yoghurtia ja surffaten. Lähinnä jotta voidaan lesoilla meidän lautailutaidoilla rakkaiden ystäviemme ja salmiakintuojien saapuessa. Eli ens viikon keskiviikkona! Käsittämätöntä, että päivä, josta meidän läksäreissä vaan kaukaisesti haaveiltiin, on ihan just. 

Sanna, Niina, Hanna, Essi, Jussi, Henna, Ansku ja Miikka, teitä odotetaan. Pilsnerit kylmässä!

Avoimin sylin. Innokkain mielin.

Joko ootte perillä? Joko ootte perillä?

Hyvinvointia pienellä twistillä

No ei meistä ituhippejä tullut vielä, vaikka viikko joogattiinkin. Kokeiltiin erilaisia joogatunteja ja pari meni niin yli että siinä lootuksenkukkaa leikkiessä tuli väkisinkin pieni pakokauhu. Pilates sen sijaan oli oikein hyvä tapa alottaa päivä, hento hiki ja hyvä olo. Perjantaina kokeiltiin myös joogatuntia nimeltä ”gentle flow”, koska ajateltiin aamupilateksen jälkeen että otetaas semmonen lepposa venyttelyharjotus ehtoota kohti. Pieni balilaisneito vielä lupaili tunnin aluksi että tämä on sellasta rauhallista ja iisiä joogaharjoitusta. Gentle flow my ass, veti rankimman joogan kaikista. Hiki kyllä virtasi hellästi. Aina kun ajatteli, että NYT oon hyvässä asennossa eikä ees tunnu niin pahalta niin se mokoma kävi painamassa vielä kymmenen senttiä alemmas kyykkyyn. Melkein itkua väännettiin, mutta silti yksimielisesti todettiin että tämä oli ehkä sitä joogaa, mitä alun perin haluttiinkin. Arvostin kyllä myös paria meditatiivisempaa sessiota (miinus ne maailmansyleilyt), on välillä ihan mukavaa saada ylikierroksilla käyvää kuuppaa tyhjemmäksi edes hetkeksi.

Viikonloppuna karattiin taas Seminyakiin surffailemaan. Tällä kertaa vuokrattiin ihan vaan laudat ja itsekseen mentiin ratsasteleen aalloilla, voin kertoo ettei se vieläkään ihan kauneinta mahdollista katseltavaa ole. Mutta tekemällä oppii ja ens viikolla uudestaan. Onnistuin myös polttamaan silmäluomeni. Näytän vähän zombilta.

Kaiken kaikkiaan meidän hyvinvointiviikko oli hirveen onnistunu. Luonnollisesti hyvinvointiviikko piti sisällään myös hyvää ruokaa ja eihän se mikään hyvinvointiviikko olis ilman browniepalaa tai ranskalaisia rantabaarissa surffin jälkeen. Olo oli niin hyvä, että jopa Green Lionin tarjoama perusaamupala eli puolipaahdettu leipä ja raaka lätty maistui mainiolta.

PRO.

Indonesialainen ruokapyramidi lasten avustuksella.
Kaikkien lemppariruoka: pitsa.

Ei hyvinvointiviikkoa ilman frozen yoghurtia.

Seuraavana maanantaina ajateltiin vielä jatkaa hyvin alkanutta liikunnan aikakautta ja käytiin aamupilateksessa, mikä teki hyvää. Iltapäivällä palattiin vielä jatkamaan meidän opetustalkoita viidesluokkalaisille, mikä sekin oli ihan mukavaa. Sitten hyvillä mielin painuttiin illalla pehkuihin naftin ja kylmän nuudeli-illallisen jälkeen ja haaveltiin aamupalasta. Yöllä sitten meidän hyvinvointiviikko vaihtui pahoinvointiviikoksi ja menemättä liiallisesti yksityiskohtiin, tässä puolentoista vuorokauden aikana lähti kaks kiloa elopainosta ja nyt noin 24 tunnin nukkumisen jälkeen alkaa vihdoin tuntua, että ollaan taas jotenkuten tässä maailmassa. Kutsutaan tätä nyt näin hyvinvointiteeman mukaisesti vaikka pakkopaastoksi.

Huippusurffarit hippeilee

Kolmas viikko Ubudissa starttasi ja mesta tuntuu jo varsin kotoisalta. Yölliset älämölöt tuudittaa kivasti uneen eikä hyttysenpirulaisetkaan niin ärsytä. Opetusviikko sujui oletusten vastaisesti leppoisammin. Yhtenä päivänä lapsia oli tasan nolla paikalla jonkun seremonian takia, joten oltiin kuunteluoppilaina parin jenkin tunnilla ja tajuttiin, että vedettiin ihan liian suomalaisella mentaliteetilla meidän tunnit ja ympättiin ihan liikaa juttuja liian tiiviiseen pakettiin. Stressailu loppu kun alettiin ottaa lungimmin ja oli ihan hauskaa. Silti päätöksemme pitää ja opetus loppuu lyhyeen, ens viikolla vielä muutama päivä. Tämäntyyppisissä proggiksissa täytyis olla useampia kuukausia että sais EHKÄ jotain konkreettista aikaiseksi eikä tällasta pop-in/pop-out –meininkiä missä jatkumo kärsii. Vähän harmittaa, koska maksettiin tästä ja aie oli hyvä, mutta kokemus tämäkin eikä todennäköisesti ainakaan haittaa aiheutettu. Lisäksi on kerrassaan ihanaa vaan olla.

Muutamia kuvia elämästä Ubudissa:

Temppelissä itsetehtyjen kukkalahjusten kanssa.

Heidi kävi pyhässä kylvyssä.

Valmistautumisia iltapäivän tuntiin.

Päivällinen.

Kotikatu Jalan Penestanan Kaja.

Perinteinen balilainen kecak-tanssiesitys.

Ettei kuitenkaan liiaksi paikallaan oltais niin lähdettiin viikonloppuna yhden yön ”lomareissulle” rannikolle Seminyakiin. Käveltiin käytännössä koko lauantai, kierrettiin kauppoja ja hämmästeltiin ihmismäärää kun käveltiin etelään läpi Legianin ja legendaarisen Kutan rannoille. Turismi oli valloillaan. Ihan massiiviset määrät jengiä, oikeen hämmensi tän Ubudin maaseudun tyyneyden jälkeen. Syötiin hyvin ja hyvin länsimaalaisesti, meidän sapuska ”kotona” kun on aika yksitoikkoista pitkällä aikavälillä. Lähinnä riisiä ja joku hedelmänpala, proteiininsaanti on melkein nollassa. Sunnuntaiaamuna kiskottiin uv-paidat ylle ja surffishortsit jalkaan ja lähdettiin ihan mestarin elkein biitsille että ny surffaillaas täs vähä. Otettiin siitä rannasta pari balilaista kaveria opettamaan ja alottelijain massiiviset, pehmeet laudat ja alettiin kahlaamaan noin 4 minuutin intron jälkeen. Näillä oli sellanen tekemällä oppii –tyyppinen ote. Meidän molempien surffikokemus perustuu kymmenen vuoden takaisiin Australia-muistoihin ja sen näköstä oli hommakin. Ja saamarin rankkaa. Mutta juku kuinka meillä oli hauskaa! Parin surkuhupaisan yrityksen jälkeen tämäkin kroppa saatiin tasapainoon laudan päälle ja niin vaan meni ainakin seitsemän suloista sekuntia aallon päällä ratsastaen. Hippasen päälle tunti ja käteen jäi molemmilla palanu naama ja hirvee hinku revanssiin, joten ens viikonloppuna uudestaan Seminyakiin. Siellä aallot on hyvin ystävällisiä näin tuleville huippusurffareille.

Kuta beach

Legian beach

Seminyakin aallot.

Ubudin rauhaan paluu sieltä biitsiklubien bassonjytinästä rauhotti myös sielua ja eilen hyvinvointiviikkomme alkuun otettiin aamuseiskalta ylipirteän ja tervehenkisyyttä uhkuvan ruotsalaisnaisen pilates-tunti. ENNEN AAMUPALAA. Ja illalla jooga. Hengittelyä ja "kehon sisäistä hierontaa". Joku vois sanoo höpöhöpöjooga. Mitä meille tapahtuu täällä?!