Where's your waterwings

Voisko joku selventää mulle minkä takia Aasian maissa ei piitata vessarauhasta? Jokaisessa kämpässä vessan ovessa on kynnyksestä kattoon säleikkö tai vähintään joku kissanmentävä kolo. Jos ovi taas on mukavan umpinainen, seinästä puuttuu puoli metriä katosta. Kts yst kuva. Vanhat kunnot kyykkykakkakopit huoltoasemilla sentään on mukavasti suojatut, mä en tiedä onko tässä joku posliinipönttö tai seinät –tyyppinen ratkaisu. Noh, ainakin viimestään nyt täällä hitsautuu kiinni matkalaiset. Ja kohta saadaan lisäystä joukkoon kun riemujunaan hyppää Heidin toveri Sami, joka lentää Kiinan vaihtariaikansa päätteeksi Ko Samuille 1.7. Vielä on epäselvää, kuinka pitkään hän wc:n kanssamme jakaa.  Seuraamme tilannetta.

Todella no filter.

 Samia odotellessa hengaillaan Ko Taolla vielä kahden kesäkuun loppuun asti. Heidi viettää suurimman osan ajasta täällä veden alla sukellellen, joten haita ja kaikkea epämääräisyyksiä pelkäävänä meikäläisen piti keksiä jotain ajankulua. Jokseenkin luonnollinen (pakollinen) valinta kaiken kulinarismihöpöttelyn (joka käytännössä tarkoittaa siis syömisen iloa) jälkeen oli kuntoilu. Haha. Mullakin oli ajatuksen tasolla hauskaa, kunnes kävin ekassa muay thai – eli thainyrkkeilysessiossa ja joka potkulla lensi ämpärillinen hikeä trainerin päälle ja oon jostain syystä mustelmilla pohkeista. Pyrin jatkamaan. Itkien. Mun ihan ehdoton lempparifiilis on tunnin loppu, kun hikeä valuvana ja kaikki paikat kipeenä olevana muussikasana venyttelet samalla kun iloitset hengissäselviämisestä ja sitten tehdäänkin vielä vatsalihaksia.

Saatiin molemmat puolimatkassa lenssu, jota vieläkin parannellaan ja minua syytetään patient zeroksi. Heidi pisti sukelluksen taukoon ja mä oon varannut televisiosta katseluaikaa The Expendables 3:lle. Vähän tervehdyttyä vaihdettiin majoitusta bilehilebiitsiltä tois puol saarta, jossa on viidakko, ranta ja hiljaisuus omassa pikkumökissä kukkulan rinteellä. Täällä ei mölise kun tuuletin ja metsäneläinystävät. Käytiin snorklailemassa rantavesissä tänään ja se oli ehdottomasti yksi huikeimmista jutuista täällä (enkä pelännyt kun ensimmäiset viisi minuuttia joiden aikana hyperventiloin ja menin polvenkorkuseen veteen vannomaan etten mee enää takasin). Tiesin mä sen, että vedenalainen maailma on väriä täynnä, mutta emmä silti tiennyt että se on väriä täynnä! Kaloja! Niin paljon kaloja! Ja korallia! Oijoi.

Juna Bangkok - Hua Hin. Tuskasen kuumaa matkantekoo.

Pitkän odotuksen jälkeen saatiin RANTA.

Norkelin' in the o-chin!

Me täällä Thaimaan Hua Hinissä olemme surkein mielin lukeneet Facebookista ja Iltiksestä Suomen valjuista jussikeleistä ja ajateltiin kertoa kuvin meidän juhannuksesta, koska jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!

Mojitonmakuista (ja vähän viemärinväristä) juhannusta!

Toivottaa T & H
(p.s. ei oo käytetty meikkiä kuukauteen)

       

Kuvia, ruokaa ja hoitajan lämmin kosketus.

Ei vieläkään osata muuta kun mingalabar, joten jääköön oppitunnit tulevaisuuteen. Nafti kuukausi reissussa ja saldona on puolirikkinäiset släbärit, kolmet eri rusketusrajat selässä ja niin törkyset jalkapohjat, että oon jo luovuttanu niiden suhteen. Toistaseks mitään ihan superturhaketta ei oo keksitty rinkasta ja shampootakin on viel jäljellä. Oon aika varma että jossain kohtaa tulee vaan se hetki kun käytän yhtä purkkia kaikkeen peseytymiseen enkä kanniskele kolmen kilon toilettibägiä.

Pari rändömiä kuvaa:

Mandalay.

 Normipäivä Hsipaw'ssa.

 Litsitauko. +35 astetta. Hiki ei välity kuvasta.

Lekotellaan nyt Myanmarin keskiössä Inle-järvellä Nyaungshwen kylässä muutama yö ennen Thaimaahan paluuta, tietty superiöörissä lokaatiossa riisipeltojen keskellä palmujen katveessa ja kämpässä on oma terassikin. Jotenki hirveen sovelias paikka istua ja juoda olut (puoliksi). Aamupalakin on niin massiivinen paahtiksineen, munakkaineen, lättyineen ja hedelmineen, ettei edes meidän läskileiripyöräilyt lähikyliin taida auttaa. Oh well. Paattikin pysyi pinnalla järviekskursiolla, mitä nyt matalikolla kuski joutu vähän tuuppimaan. Pyörittiin ympyrää järvellä ja käytiin tolppien varaan rakennetuissa puukämpissä toljottamassa paikallisten käsityötaitoja ja ostettiin boksi käsintehtyjä sikareita, joissa on eri blandauksia tupakkaa, hunajaa, banaania, ananasta ja anista käärittynä cheroot-lehteen. Tiedä sitten banaanin inhaloimisen terveysvaikutuksista.

Ennen Inleä tehtiin parin päivän stoppi Pyin Oo Lwinin kaupunkiin ihan lähistöllä ja käyskenneltiin kasvitieteellisessä puutarhassa siihen malliin, että Suomen kesää ja metsiä tuli vallan ikävä kun löydettiin mäntyinen metsäpläntti sen massiivisen puiston sisältä. Oli muutenkin ihan utopistinen paikka, jättimäinen satumaailma keskellä tätä Myanmarin muuten hivenen sotkuista ja meluista yleisilmettä.

Herättiin yks yö oven koputteluun hämmennys ja unihiekka silmissä, kunnes tajuttiin että tuo hentoinen, anteeksipyytelevä kolkutus kuului naapurihuoneen sveitsiläistytölle, joka oli ihan paniikissa poikkiksensa ruokamyrkytyksestä. Alkeellinen moka kertoa, että ollaan hoitsuja. Päivystyksen karaistamana kävin sitten poikarukkaa katsomassa ja hyperventiloiva, kalpea kaveri oli ihan saletti, että oli murtanut kylkiluunsa kolmen leksan seurauksena. Ei ollut, rutistelin sitä vähän. Sen jälkeen hengitysvaikeuskin helpotti. Että päästään me täälläkin hommiin! Itseasiassa törmättiin samaan pariskuntaan siellä paljonpuhutulla järvellä ja selkeesti mun hellävarainen hoitajan kosketus auttoi, herra oli hengissä ja voi hyvin, ehjine kylkiluineen.

 Inle-järvi ja Painavat Tytöt.

Myanmarista/Burmasta poistumisen kunniaksi kokosimme yhteen kylttyyrishokkisten havaintoja maasta:

- perusburmalaisella (sukupuolella ei väliä) on yleensä päällä longyi eli pitkä kietaisuhame ja kasvoilla kellertävää thanakhaa, viilentävää ja auringolta suojaavaa maalintyyppistä töhnää.

- perusburmalainen mies pureskelee siemenistä, makeutusaineista, tupakasta ja cheroot-lehdestä kokoonkääräistävää punaista sössöä, joka auttaa vireystilaan, kuolaneritykseen ja hammasmädätykseen. Maa on punertavaa sylkyä täynnä. 

- älypuhelimet mahdollistaa helpon (sala)kuvien ottamisen, joten ollaan eteerisen autenttisina kymmenien ihmisten albumeissa. Yksi perhe uskaltautui kysymään lupaa Mandalay Hillillä.

- ruoka on hyvää, öljyistä, vähämausteista, pähkinäistä. Ei thairuoan veroista, mutta missään nimessä meidän kulinaristivatsat ei valita. Kokeiltiin liata omia kätösiämme myanmarilaisella kokkauskurssillakin täällä Nyaungshwessa (kiitos jälleen kerran low season, saatiin yksityisopetusta), menu koostui teelehti- ja jakkihedelmäsalaatista, kala-, kana- ja pottucurryista ja linssikeitosta. Eleganttia meille, vaihtelua paistettuun nuudeliin. Eikä huolta, ei mekään oltu koskaan kuultu jakkihedelmästä. 

- kyseenalaistetaan vähän paikallisten opetusmetodeja, kouluissa lapset vaan huutaa. Ja mistä me tiedetään että ne vaan huutaa? Koska onnistutaan aina buukkaamaan huone koulun vierestä, ja ne todella huutaa. Kuorossa.  Kovaa. Taukoamatta. Joskus iltaan asti.

- tässä überbuddhalaisessa maassa ollaan melko muslimirasisteja (huhupuheiden mukaan yangonilaisessa ambulanssissa luki ”muslim-free hospital”)

- johdonmukaisuudenpuute. Meidät haetaan lava-autolla hotellilta bussille, joka sitten ajaa saman hotellin edestä vartin päästä. Dormisänky saattaa maksaa saman verran kun oma huone kylppärillä.

- kehitys on täällä järisyttävässä vauhdissa, joten kannattaa tulla nyt jos kiinnostaa. Meidän kohtalaisen tuoreiden tietojen mukaan pankkiautomaatteja ei juuri ole kun isoimmissa kaupungeissa ja missään ei käy luottokortti, nyt keskellä järvee lukee käsityökaupassa ’MasterCard accepted’ ja automaatteja on joka kylässä (ja temppeleillä). Muut matkaajat oli ihan yhtä isoilla käteisnipuilla liikenteessä.

Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä eikä kyllä yhtään Myanmariin liittyen, matkailu selvästi nuorentaa, koska meitä luullaan jatkuvasti parikymppisiksi tytönhupakoiksi. 

 Heidi, tomaatit ja ihaltava valikointi-intensiteetti.

Onnellinen kulinaristisyöppö ja joku deep-fried katuruoka. YESSS.

Lämpimästi morjesta, mingalabar.

Tämä on pirun hankala kieli. Ei oikein saada otetta. Siksipä huudellaan ympäri kyliä mingalabaria ja vältetään sanomasta ”Finland”, koska se kuulemma väärinkuultuna tarkottaa pyllistämistä. Selvispä nekin naurunremakat.

Baganin temppeleille (joista tulee vielä muutaman vuoden kuluttua ihan turismin jättihitti) jätettiin viikko sitten jäähyväiset armottomassa kaatosateessa ja pilkkopimeässä, koska Myanmarissa sähkökatkokset on enemmän sääntö kun poikkeus. Internettikin on ajoittain yhtä hidas kun kotona vanhoina hyvinä 90-luvun aikoina. Tehtiin taas sama kardinaalimunaus kun aiemmin eli otettiin yöbussi, tällä kertaa Mandalayhin. Oli kuin huono vitsi kun ahtauduttiin kymmenen paikallisen ja parin korealaisen kanssa paikalliseen rämisevään pikkubussiin. Ei kai sitä jalkatilaa tarvii jos on puoltoista metriä pitkä, mutta tällasille polvivammasille seipäille teki vähän tiukkaa. Lipun myyneelle hotellin respalle teki mieli myös soittaa, että ilmastointi ei tarkoita avonaisia ikkunoita. Onneks matka oli luvattua lyhyempi, mikä toki tarkotti taas sitä että oltiin yhdeltä yöllä perillä Mandalayn mutasella bussiaukiolla, onneksi hostelli varattuna eli päästiin ihan kivasti nukkumaan ja pelastettiin vielä yksi pieni korealaismies mukaan asemalta. Viiden päivän buddhalaisfestarit oli justiin loppumaisillaan, joten nukahdettiin viereisestä temppelistä kuuluvaan monotoniseen munkinhuutoon. Ei oltu kuultu oikeastaan mitään positiivista Mandalaysta, joten kun aamutuimaan saatiin ilmaseks naan-leipää ja kaffetta (ja teetä, jota on joka paikassa, koska brittihistoria), kolme kiloo pyykkiä pestyä 1,5 dollarilla ja nähtiin Yangonia siistimmät kadunpätkät, tykästyttiin ihan paikkaan. Kolme päivää hikoiltiin ympäriinsä +40 helteessä ja jutusteltiin ihmisten kanssa, sitten köröteltiin vuoristoteitä pitkin kauniiseen 50,000 asukkaan kyläpahaseen nimeltä Hsipaw. Ja taas kerran low season takasi meille liian hulppean hotellihuoneen pilkkahintaan.

Hsipaw on erikoinen paikka, sieltä löytyy kinkkirafla nimeltä Mr. Food, meidän hotelli on Mr. Charles, löydettiin eksyessä ravintola Mrs. Popcorn, maailman parhaat pirtelöt (oreo-banaani-kahvi-jugurtti mmmmm) saa Mr. Shakesta ja kirjakauppa on – tietysti -  Mr. Book. Parina päivänä vuokrattiin ihan rehelliset polkupyörät ja sotkettiin menemään niska hiessä pitkin aivan käsittämättömän fantastisia maisemia läheisten kylien hiekkaraiteilla riisipeltojen keskellä ja välillä pysähdyttiin syömään hedelmiä, joita epäillään litseiksi. Illalla onkin sitten hyvä aika onnitella itseään rankasta treenistä yhdellä Myanmar-kaljalla, joka riittää hyvin, koska täällä pullobissen normikoko on 640 ml. 

Matkalla on hyvä olla. Jalat on pysyvästi likaset. Ollaan vähän päivettyneitä. Lämmintä riittää, myös ajatuksissa koto-Suomeen päin. Näin meillä, kuis siellä?