Buenos dias Buenos Aires

Etelä-Amerikan huumasta täällä edelleen huudellaan. On virkistävää kun Aasian skootterimassat loistaa poissaolollaan ja koiria näkyy talutushihnoissa eikä irrallaan kadulla ja mikä parasta, ymmärretään kylttejä, mainoksia ja ruokalistoja. Alkeiden kanssa vielä kamppaillaan espanjan suhteen, mutta kyllä me pihvit ja punkut saadaan tilattua. Yllättävän suuri merkitys yleiseen reissuviihtyvyyteen tällä kieli-asialla, Aasiassa kielimuuri on täysin murtamattomissa ja tällasia pilkunviilaajia se joskus ahdistaa.

Brasiliassahan toki puhutaan portugalia, joten opeteltiin parit fraasit eikä jääty sielläkään nälkäisiksi. Riosta otettiin kevyt perspuudutus bussilla ensin São Pauloon (6h), josta parin tunnin jälkeen Foz do Iguacuun (15h), Iguassun putousten tuntumassa olevaan kaupunkiin. Putoukset sijaitsee Brasilian ja Argentiinan rajalla ja putouksille on iisi äksessi Fozista, Argentiinan Puerto Iguazusta ja Paraguayn Ciudad del Estestä. Brassien puolelta näkee putouksista kokonaiskuvaa paremmin (jos ei sada), Argentiinan puolella taas niistä sijaitsee suurin osa, joten pääsevät siellä ihan iholle (kastuu vaikkei satais). Foz ja Puerto Iguazu itsessään oli melko mitäänsanomattomia kyliä, mutta olihan ne putoukset fantastiset. Melkein kolme kilometriä pitkä setti erikokosia putouksia ja se vesimäärän massiivisuus ja voima on hyvin vaikuttavaa, koko puisto tekee fiiliksen oudolla tavalla hilpeäksi. Täytyy sanoa, että Brasilian puolella järjestelyt hinnasta sukkulabussiin puiston sisällä toimi huomattavasti paremmin, Argentiinassa on hintoja maustettu suolasemmaks. Keveät lompakot taskuissa pakkauduttiin jälleen päälle 20 tunniksi bussiin ja ihasteltiin Argentiinan vehreitä maisemia tiellä hyviin ilmoihin Buenos Airesiin.

Garganta del Diablo.

Buenos Aires räjäytti potin samaan tapaan kun Rio. Eläväinen ja kaunis sekä rähjäisellä että charmikkaalla tavalla. Empanadasit on juustoisia ja vino tinto virtaa. Joka paikassa on violettikukkaisia puita. Kaduilla on livemusiikkia, joiden tahtiin spurgutkin svengailee. 

Sen verran on ehditty, että tehtiin kävelykierroksia San Telmon (jossa majoitutaan) ja Recoletan kaupunginosissa. Recoletan hautausmaa on kuin pieni kaupunki, missä rikkaat ja kuuluisat pääsee vielä viimeisen kerran näyttämään maanpäällisen vaurautensa siirtyessään tuonpuoleiseen. Myös köyhien kansansuosikki Evita on haudattu Recoletaa. Haudalle tuodaan edelleen kukkia kansalaisten toimesta erityisesti syntymäpäivänään. 

Ei täällä toki elämä pelkkää spurgujen tanssia ja tangoa ole, täällä on valta vaihtumassa viime sunnuntaisten presidentinvaalien jälkeen ja tiukan vaalitaiston jälkeen valittiin uusi presidentti, joka edeltäjistä poiketen edustaa sitä vähemmän peronilaista, enemmän oikealle tähtäävää näkemystä. 51,5 % porukasta juhlii ja loput on huolissaan. Lisäksi alkavat ilmeisesti ärhentyä katolisen kirkon kurin ja nuhteen alla, sillä törmättiin protestiin, jossa marssittiin muun muassa abortin sallimisen vuoksi. Nyt kun tässä aavistuksen rikoin molempia matkaajan perussääntöä olla puhumatta politiikasta tai uskonnosta, tämän enempää en asiaan työnny sekä poliittisen kiinnostuksen että riittävän informaation puutteen vuoksi. Ainakaan vielä. Keskityn nyt itsekkääsempään toimintaan, lähden leikkimään taas kulinaristia ja juomaan punkkua pingviinin muotoisesta karahvista. Jostain syystä se on täällä juttu.

Rio.

Laiskanpulskeet tervehdykset upeasta Rio De Janeirosta. Pattaya Memorialista selvittiin yhden yön reilun lääkityksen huuruilla ja ehdin vielä puolitoista päivää viettää kaupungin sydämessä. Täytyy mainita, että missään en oo nähny yhtä tyylillä valmistettua irish coffeeta, kuva alla.

Pattayan pojat osaa.

Pattayalta lennettiin 16.11. Norwegianilla Tukholman kautta Amsterdamiin, mainittakoon että liput oli ihan törkyhalvat kyseisellä yhtiöllä (239 €/lärvi) eikä puitteet olleet yhtään huonot. Ainoa miinus ruoasta, jonka syömäkelpoisuus ansaitsee erittäin ison kyseenalaistuksen. Ja näin lentokoneruoan ystävänä siedän kyllä aikamoisia elastisuuksia ja mössöjä. Noh, näillä hinnoilla ihan sama. Damissa ehdittiin viihtyä sen verran, että vedettiin sellaset hirsimökkejä kaatavat tukkiunet kenttähotellissa ja perisuomalaiseen tapaan mörrimöykkyinä jatkettiin aamulla matkaa. Ongelma tässä superekologisessa lentämisessä on se enemmän on vähemmän –ajattelu eli mitä enemmän lentokilometrejä ja pysähdyksiä, sitä halvempaa. Suora lento Tyynen valtameren yli olis räjäyttäny meidän matkavarat siinä määrin että oltais hyvin voitu vaan tulla kotiin. Yhteensähän lennot Aasiasta Etelä-Amerikkaan tuli maksamaan noin 850 € nokkaa kohti, mikä oli arvioitu jo (alati häilyvään) budjettiin eli ihan hyvin meni omasta mielestä. Neljä leffaa ja pari tuntia unta myöhemmin saavuttiin noin sataprosenttiseen ilmankosteuteen pimenevään Rion iltaan. Kun koko ajan jostain tuutista töötätään rikollisuustilastoja ja ryöstötodennäköisyyksiä, oltiin hyvin luottavaisin mielin eikä lainkaan pälyilty ympärillemme niinkun jokainen mummo olis potentiaalinen rosvo. Rasvainen letti ja finninen naama yhdistettynä kulahtaneisiin kuteisiin ei kuitenkaan houkutellut yhtäkään kultaintoista ryöväriä.    

Majoitutaan Botafogon nousevalla alueella, jossa on melko rauhallista. Missään ei tosin suositella kulkemaan pimeän jälkeen, etenkään yksin. Rikollisjengien hallitsemat roskilla koristellut aaltopeltiseinäslummit eli favelat levittäytyy lähelle, käytännössä kaikille rakennuskiellossa oleville kukkuloille, ja luonnollisesti niiden hollilla olevat huudit on rauhattomampia. Ipaneman rannalla ei tarvi kun kääntyä 180 astetta ja lähikukkulan rinteen favela rikkoo harmonista rikkaiden alueen feng shuita armottomasti. Maracanãn stadionin lähellä sama homma. Meillä ei kyllä missään kohtaa ole ollut turvaton olo. Rio on aikamoinen pakkaus ja tästä on aika mahdotonta olla pitämättä. Ilma kuuma ja kostea, tuoremehut ja leipomukset taivaallisia (erityismainintana pão de queijot eli pienet suolaiset pallerot juustosisuksella ja brigadeirot, järjettömän tuhdit suklaaleivonnaiset) ja ihmiset kauniita (ja latinoperseet ei ole muuten myytti tai satunnaisuus). Meillä oli kauheita paineita ehtiä tekemään ja maistamaan kaikkea, joten kolme päivää on nyt sitten tehty ja maisteltu kaikkea intensiivisesti. Lihakin on niin rakkaudella kokattua että melkein vuodateltiin kyyneliä mehukkaiden burgereiden edessä. Ensimmäisenä päivänä mentiin käymään Pao de Açucarilla eli Sokeritoppavuorella, joka on ilmeisesti saanut nimensä siitä, että muistuttaa sokeritoppaa. Kieltäydyn näkemästä vertausta, mutta upeat maisemat sieltä oli. Siitä oli erittäin hyvä alottaa. Rion julkinen liikenne toimii moitteetta, joten suhattiin Lapan sambaklubikaupunginosaan metrolla katsomaan Selarónin portaita. Hulluhko taiteilija väsäsi kotikatunsa portaisiin koristukset erivärisistä ja 60 eri maasta tuoduista laatoista, jonka jälkeen jätti maanpäällisen elämän sytyttäen itsensä palamaan portaiden alapäässä.

Sokeritoppavuorella.

Gondolilla Sokeritopalle.

Selarónin portaat.

Seuraavana päivänä ostettiin ennakkoon liput sille Rion the-jutulle, Cristo Redentorille eli Jeesus-patsaalle. Vuonna 1931 valmistunut 10 vuoden rakennusprojekti, 38-metrinen Jesse seisoo lyhyen junamatkan päässä Corcovado-vuoren huipulla maailmaa ja miljoonia turisteja syleillen. Olihan se massiivinen siitä juurelta kuikuillen. Tämäkin maailman ihme on nyt sitten nähty eikä se pettymys ollut, mutta enemmän sävähdytti Sokeritoppavuori.

Rioon ei voi mennä käymättä rannalla, koska Copacabana ja Ipanema. Kummallakin käytiin käpöttelemässä ja kummallekaan ei oikein mieli tehnyt jäädä. Molemmat rannat on aivan tupaten täynnä ihmisiä pikkupikkuspeedoissaan, ehkä se muinaisempien vuosikymmenten charmi on hiukan kaikonnut. Silti lomamoodi löydettiin mm. hankkimalla halvat Havaianas-släbärit ja tuunaamalla ne blingblingillä kaupassa Copacabanalla ja Ipanemalla hörpättiin caipirinhat.

Cristo Redentor

Maracanãn 70 000-paikkainen stadion, ensi vuoden
olympialaisten avajaisten päänäyttämö.

Favela stadionin kupeessa.

Copacabana.

Kolmen päivän kalorit kerralla: pão de queijoja,
lihapasteija, brigadeirot ja sitruunamehut.

Ipanema

Ollaan päästy taas siihen kadoksissa olleeseen reissaamisen ytimeen. Virtaa riittää ja hymy on herkässä koko ajan. Reissuähky ehkä olikin vaan Aasia-ähky.