Suurkaupunki, sulka hattuun ja surullinen saari

Suurkaupungin huumaa neljäksi päiväksi meille tarjosi Kuala Lumpur, erittäin tervetulleessa kohdassa reissua. En varsinaisesti piittaa isoista cityistä näin tamperelaistuneena Espoon esikaupunkilaisena, mutta tämä teki kyllä suuren poikkeuksen ja passelisti Cameronin ylämaiden ja tulevan Mulun viidakkotrekin väliin. Majoituttiin aivan supersuloisessa (ja mikä tärkeintä - erittäin hyväpaineisella suihkulla varustetussa) hotellissa Chinatownin sydämessä, jossa ruoka on tulilla jatkuvasti ja feikkilaukut heiluu. Julkinen liikenne toimii älyttömän hyvin ja kaupunki on siisti. Petronasin kaksoistornit oli jokseenkin näyttävät myös, pimeän tullen vielä vähän enemmän. Kaiken mahtavuuden kruunasi vielä Myanmarissa tavattu Nina, jonka seurasta nautittiin melkein koko KL:n trippi. Baganistakin on jo 2 kk, aika juoksee järkyttävää vauhtia.

Chinatown.

Petronas towers. Sniikattiin hienojen ihmisten baariin ottamaan kuvia.

Nina tuli! Otettiin pyykinpesubisset.

Turisteja junassa.

Pistettiin tyttöjen kanssa ihan ranttaliksi hommat ja vedettiin käytännössä kolmen päivän ostarirundaus, Sami kyllästy joskus ekan päivän puolivälissä. Ei nyt varsinaisesti muuta kun tarpeellisuuksia hankittu, mutta päästiinpä hetkeksi leikkimään kroisosta hohtavissa marmoritaivaissa. Oli myös ihan virkistävää olla juoksentelematta nähtävyyksien perässä ja vaan norkoilla ilmastoiduissa kaupoissa ja kahviloissa.

Makunystyröitä kutiteltiin KL:ssä vaihtelunhalussamme mm. tee-se-itse –jätskeillä Magnum-baarissa, lammas-paprika –vartailla katugrillissä, saviruukullisella riisiä, kevätsipulia, soijaa ja täydellisen paistoajan saavuttanutta kanaa ja pitkästä aikaa myös täyspöydällisellä halpaa ja kelpoa sushia. Ei parane valitella.

Kuala Lumpurissa olis viihdyttyny vielä tovi pidempäänkin, mutta alati kasvavan turistisesongin takia meidän seuraavat viikot on päivälleen buukattu jo, joten pakattiin kamat ja murheissamme hyvästeltiin Nina, joka jatkoi matkaansa Cameronin ylämaille. Lennettiin pieneen Borneon saarella sijaitsevaan noin 400 000 asukkaan sulttaanikunta Brunei Darussalamiin - sikarikkaaseen öljyvaltioon – jossa valtaa pitää tällä hetkellä maailman 4. rikkaimmaksi rankattu sulttaani Hassanal Bolkiah. Sulttaanilla on tietolähteistä riippuen 5000-7000 autoa (ja maailman suurin kokoelma Rolls Royceja). Ja kaikkea muuta. Sulttaanin palatsi sijaitsee pääkaupunki Bandar Seri Begawanin eli BSB:n huudeilla ja hänen ylhäisyytensä ottaa vastaan tavisvierailijoita kolmena päivänä vuodesta Ramadanin loppumisen jälkeen Hari Rayana. Missattiin homma täpärästi, muutamalla päivällä. Tosin virallisten infosivujen mukaan palatsiin pitää odottaa noin 200 000:n muun kanssa melko pitkässä jonossa ja läpäistä ”pieni lääkärintarkastus” ennen pääsyä sulttaanin luo että ei me varsinaisesti oltu rikki asian vuoksi. BSB:ssä vietettiin vain vuorokausi, siellä ei ihan hirveästi nähtävää ole ja ihan rehellisesti Brunein visiitti oli aika lailla sulka hattuun –mentaliteetilla tehty. Lisäksi maa on erittäin konservatiivinen muslimimaa, joten polvet ja olkapäät peittävissä kuteissa paahtavassa kuumuudessa tekee hiukan tiukkaa olla. Tänään tultiin lautalla Malesialle kuuluvalle Labuan-saarelle tunnin matkan päähän pariksi päiväksi ja täällä ei ole muuta kun verovapaata viinaa (Bruneissa ei myydä alkoholia lainkaan). Labuan on aikalailla lähialueiden Tallinna, tosin aikansa elänyt ja melko surullinen. Ylihuomenna mennään takasin BSB:hen, josta meidän viidakko-opas tulee meitä hakemaan sitä neljän yön trekkiä tekemään. Jännityksellä odotamme. 

Brunein Iso Moskeija. ISO moskeija.

Bandar Seri Begawan.

Voimaantumisia ylämailla

Kyllä sielu ja ruumis luonnossa lepää. Tänne Cameronin ylämaiden upeaan vehreyteen Tanah Rataan saavuttiin keskiviikkona kevyen bussisähläyksen kanssa. Melko tyypillinen Aasian standardi: Bussi ei ole sitä mitä piti eikä lähde sieltä mistä piti siihen aikaan kun piti. Ekan bussiaseman täti oli selkeesti kutsumusammatissaan ja ilmotti, että bussi sille oikeelle bussiasemalle lähtee ihan justiinsa että perse penkkiin vartoileen tai saatte ottaa taksin. Täkäläisistä aikatauluista oppineena lähdettiin siis vielä puoleksi tunniksi ostarihengaamaan ja silti odoteltiin vielä hyvä vartti ja matkalla kuski kisko norttia perille asti, kyllä olis Suomen kukkahatut ollu vinkkarallaan. Siellä oikeella asemalla juostiinkin lippu kourassa eri tietolähteiden mukaan joko luukulle kakstoista tai viistoista, josta kerrotaan että bussi ehkä lähtee laiturilta 4,5 tai 6 ja sitten jännäillään että tuleeko se koko helvetin kosla koskaan ja jos tulee niin minkälainen jarruton peltipönttö se on. Täällä vaan tehdään asiat niin pirun hankalasti aina, mutta hei, ei olla täällä tuomitsemassa. Ja päästiin perille, vaivaisella yhdellä bussinvaihdolla puolivälissä matkaa.

Vielä pari bongausta George Townista:

Lyöttäydyttiin muuan britti-Christinen matkaan jo Penangilla ja lähdettiin kimpassa seuraavana päivänä Starbucksin aamukahvin siivittämänä trekkailemaan pitkin viidakkoa. Täällä ylämailla on siis muutama pikkukylä muutamien kilometrien säteellä, päälle tusinan verran eritasosia polkuja pitkin metsiä ja paljon tee-, hunaja- ja mansikkafarmeja (ja aivan jumalattomasti kiinalaisia turisteja). Otettiin kartta käteen ja lähdettiin tarpomaan. Ensimmäiset kolme tuntia meni ”polkua” pitkin ylöspäin Gunung Brinchang -vuoren huipulle (n. 2000 metriä merenpinnan yläpuolella), mikä oli ihan kertakaikkiseen metkaa hommaa! Polku osoittautu aika pitkälti vaan mutaiseksi juuri- ja köynnöskiipeilyksi ja tasapainotteluksi, kyllä apinan kroppa vaan on tehty liikkumaan. Huipulla tuuli ja näkymät oli pilviset, joten laskeuduttiin asfaltoitua nynnyjen reittiä takaisin 3,5 h ihan valtaisan teeplantaasin läpi ja pysähdyttiin välillä teetauolle, luonnollisesti. Seuraavana päivänä otettiin vähän kevyempi trekki, koska kaikki lihakset (ehe) oli jumissa ja mä parantelen edelleen parasailingin raastovammojani, jotka kohta mädättää koko jalkapöydän. Parasta oli tosin tokan päivän trekin loppuosa kun VIIMESILLÄ metreillä sadepisaroita laskeskellessa askel vähän heitti ja vyöryin polven ja kämmenet ruvelle. Oon kohta kyntäny koko Malesian maaperän.

Mut hei, ruoka on edelleen mainiota!

Cameron highlands, teeplantaasi.

"polku"

Viidakkonaamat. Huipulla tuulee ja maisemat sen mukaiset.
Pilviset.

 Brinchang-kylässä vietettiin kaks vikaa yötä. Siellä oli KFC
ja night market. Kumpaakaan emme suosittele.

Näin tänään. Huomenna Kuala Lumpur. Nyt kahvia.