So lost it hurts 2.0: On the road again: Where's your waterwings

Voisko joku selventää mulle minkä takia Aasian maissa ei piitata vessarauhasta? Jokaisessa kämpässä vessan ovessa on kynnyksestä kattoon säleikkö tai vähintään joku kissanmentävä kolo. Jos ovi taas on mukavan umpinainen, seinästä puuttuu puoli metriä katosta. Kts yst kuva. Vanhat kunnot kyykkykakkakopit huoltoasemilla sentään on mukavasti suojatut, mä en tiedä onko tässä joku posliinipönttö tai seinät –tyyppinen ratkaisu. Noh, ainakin viimestään nyt täällä hitsautuu kiinni matkalaiset. Ja kohta saadaan lisäystä joukkoon kun riemujunaan hyppää Heidin toveri Sami, joka lentää Kiinan vaihtariaikansa päätteeksi Ko Samuille 1.7. Vielä on epäselvää, kuinka pitkään hän wc:n kanssamme jakaa. Seuraamme tilannetta.

Todella no filter.

Samia odotellessa hengaillaan Ko Taolla vielä kahden kesäkuun loppuun asti. Heidi viettää suurimman osan ajasta täällä veden alla sukellellen, joten haita ja kaikkea epämääräisyyksiä pelkäävänä meikäläisen piti keksiä jotain ajankulua. Jokseenkin luonnollinen (pakollinen) valinta kaiken kulinarismihöpöttelyn (joka käytännössä tarkoittaa siis syömisen iloa) jälkeen oli kuntoilu. Haha. Mullakin oli ajatuksen tasolla hauskaa, kunnes kävin ekassa muay thai – eli thainyrkkeilysessiossa ja joka potkulla lensi ämpärillinen hikeä trainerin päälle ja oon jostain syystä mustelmilla pohkeista. Pyrin jatkamaan. Itkien. Mun ihan ehdoton lempparifiilis on tunnin loppu, kun hikeä valuvana ja kaikki paikat kipeenä olevana muussikasana venyttelet samalla kun iloitset hengissäselviämisestä ja sitten tehdäänkin vielä vatsalihaksia.

Saatiin molemmat puolimatkassa lenssu, jota vieläkin parannellaan ja minua syytetään patient zeroksi. Heidi pisti sukelluksen taukoon ja mä oon varannut televisiosta katseluaikaa The Expendables 3:lle. Vähän tervehdyttyä vaihdettiin majoitusta bilehilebiitsiltä tois puol saarta, jossa on viidakko, ranta ja hiljaisuus omassa pikkumökissä kukkulan rinteellä. Täällä ei mölise kun tuuletin ja metsäneläinystävät. Käytiin snorklailemassa rantavesissä tänään ja se oli ehdottomasti yksi huikeimmista jutuista täällä (enkä pelännyt kun ensimmäiset viisi minuuttia joiden aikana hyperventiloin ja menin polvenkorkuseen veteen vannomaan etten mee enää takasin). Tiesin mä sen, että vedenalainen maailma on väriä täynnä, mutta emmä silti tiennyt että se on väriä täynnä! Kaloja! Niin paljon kaloja! Ja korallia! Oijoi.