Rakkaat lukijani, joita tiedän olevan ainakin kahdeksan (joka
on kuusi yli tavoitteen), haluan tässä kohtaa varata rivin vilpittömästi
kiittääkseni teitä! Mieltäni lämmittävi suuresti mielenkiintonne. Syy pitkään
päivitysväliin ei taaskaan ole pelkästään laiskuus, vaan Kuuban internetsaarto.
Mendozan raikulimaisten viinivillitysten jälkeen tehtiin
maisemallisesti ällistyttävä bussimatka Andien yli (läpi?) jo entuudestaan
tuttuun Santiago de Chileen, jossa syötiin jo entuudestaan tutussa Mercado
Centralin kalaravintolassa lohilounas, katseltiin päivän viimeisten
auringonsäteiden kajastukset Andien lumihuipuille, painittiin ainaisen
pyykkiongelman kanssa ja herättiin kahdelta yöllä lentokentälle. Reippaina
tietysti. Havanna odotti.
Oltiin luettu hirveesti kaikista mahdollisista
rajamuodollisuuksista ja tarvittavista papereista ja lainkuuliaisina
kansalaisina meillä myös oli kaikki mukana, mutta päästiin läpi vaivattomasti
ilman sen kummempia kuulusteluita. Sentään tuskalla hankittu turistikortti
kelpasi, mutta senkin perkeleen olis saanut ostettua kuitenkin kentältä. Oh
well. Havanna hurmasi alkumetreillä jo kun meidän majapaikasta oli lähetetty
noutaja vanhalla autonrotiskolla, joita koko maa on pullollaan. Vanhoja
ameriikanrautoja, joilla kyysäävät maksavia turisteja. Havanna on myös just
niin värikäs kun kerrotaan. Ja vaikka ruokatarvikkeet on säännösteltyjä ja
kohtalaisen vähäisiä, myös meidän ruokakokemukset kaupungissa oli viikon
läpeensä aivan erinomaisia marinoiduista katkaravuista ja suussa sulavasta
lampaasta ässään papuriisisörsseliin. Nukuttiin kahdessa eri casa
particularissa eli yksityisten ihmisten b&b-tyyppisissä kotimajoituksissa,
ekassa vanha suloinen pariskunta Olga ja Carlos huolehti meistä kun omistaan ja
rikkonaisella espanjallamme käytiin vähemmän hedelmällisiä arjen keskusteluita.
Olgan ja Carlosin kutikutoisuuden vastapainoksi seuraavassa majatalossa Diana
ja Tony piti astetta ammattimaisempaa toimintaa yllä ja saatiin olla aikalailla
ilman hössötystä. Joulukin meni aika mukavasti ilman suorituspaineita. Heidin
vanhemmat ja sisko saapui Havannaan meidän saapumispäivän iltana ja siitä
eteenpäin vietettiinkin päivät kimpassa tutkien kaupunkia ja maistellen rommia,
joista henkilökohtaiseksi suosikiksi nousi leidirommi ”saa naiset hetkeksi hiljaiseksi”-Legendario,
jonka hunajainen sokerisuus teki siitä aika iisiä juotavaa.
Kuuban lomasta toinen viikko vietettiin Varaderossa
resortissa käristäen nahkoja. Toki puolustuskyvytön vartaloni reagoi tällaiseen
relaksointiin vanhan kunnon vatsataudin muodossa, joten pari ensimmäistä päivää
meni vähemmän rennoissa merkeissä. Sittemmin ehdin kyllä nauttia Varaderon
valkeasta hiekasta ja turkoosista Atlantista. Muuta Varaderossa ei olekaan
varsinaisesti, koko pitkulainen kärki on silkkaa resorttia resortin perään,
mutta lomailu siinä olikin tarkoituksena. Heidin perhe palasi kylmään Suomeen
muutama päivä sitten, me livahdettiin jatkamaan reissua Meksikon (MEHIKOOO)
Cancuniin. Käytiin myös Valladolidissa ja maailman uusimpien ihmeiden joukkioon
kuuluvalla Chichen Itzalla henkimässä muinaista maya-kulttuuria, jonka jälkeen
tultiin etsimään vielä autenttisempaa Meksikoa Playa del Carmeniin, jossa ”I’m
in playa, bitch”-lippikset ja ”I’m a sexy mayaaaa” huutelevat katutaiteilijat
tuo tietynlaista lisää tähän kulttuurin kehtoon.
Tänään jatkamma Belizeen keskiyön bussilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti