Tyhjäkäyntiä

Terveisiä Singaporesta! Hengissä ollaan, rinkka ja kengät haisee paremmalta ja sademetsän traumoja (kuuma, kostea, hiki) täällä uudelleenelellään. Kuchingissa piileskeltiin hotellihuoneen suloisessa ilmastoinnissa ja pehmeissä lakanoissa muutama päivä, ulos uskallettiin sen verran että käytiin 20 km:n päässä sijaitsevassa Wildlife Centerissä katsomassa orankeja, jotka on löydetty loukkaantuneina, kaltoinkohdeltuina tai orpoutuneina ja poimittu talteen. Tulevat syömään turistien nähtäville, jos hyvä munkki käy, jos eivät niin sitten voi iloita siitä että todennäköisesti ovat löytäneet itse omat ruokansa ja pääsevät pikkuhiljaa elelemään takaisin villiin luontoon.

Kuchingista lennettiin ensin Johor Bahruun pois Borneolta ja jatkettiin saman tien bussilla Mersingiin, josta oltiin kuultu käytettävän nimeä ”roskakasa”, odotukset oli siis korkealla. Ei ainakaan petytty ja hämmentävää kyllä, saatiin saaliiksi erinomaisia ruokakokemuksia. Mersing on siis pieni kaupunki Malesian itärannikolla ja toimii linkkinä Tioman-saarelle, jonne mentiin tyhjäkäymään viikoksi. Siitä ajasta mulla ei ole ihan hirveästi kerrottavaa. Heidi sukelsi, välillä snorklattiin ja uitiin. Saari on Langkawin ja Labuanin tavoin verovapaa, joten minä ja Sami otettiin semmoset rehelliset viskiliiskat Jamesonilla yks päivä kun Heidi oli dyykillä. Kämppä oli karmea, vaaleansiniset seinät, kovat tyynyt, murkkuja sängyssä ja hammasharjassa. Yksi tuuletinreppana yritti pitää huonetta viileänä siinä kuitenkaan suuremmin onnistumatta. Asuttiin saaren ”pääkaupungissa” Tekekissä. Ootteko ikinä käyskennelly alle 5000 asukkaan kylän keskusraitilla aamulla ennen kun ääs-market aukee? Tekek on hiljasempi. Tämä majoitus on myös ainoa paikka, missä ei ole ollut vedenkeitintä tai kuumaa vettä saatavilla, joten ärsyynnyttiin ja ostettiin oma vedenkeitin. Säästö- eli nuudelisyistä. Ajateltiin lahjottaa keitin sitten Balilla sinne vapaaehtoistyömestaan Ubudiin, jossa aloitetaan Heidin kanssa kuukauden healthcare education –proggis sunnuntaina. Ei nyt oikein vieläkään tiedetä mitä siellä tullaan tekemään. Ei oikein tiedetä Ubudistakaan hirveästi, paitsi että se on Balin kulttuurielämän keskus ja siellä on Starbucks. Palaamme asiaan kun olemme viisaampia.

Uus suosikki, murtabak. Ohut taikinalätty, jonka sisällä on kanaa ja sipulia.

Tähän +35 astetta, nihkeyttä ja murkkuja.

Ennen sitä nautitaan vielä tästä Singaporen suurkaupunkihumusta. Alku meni just nappiin kun unohdin tullata ne Inle-järveltä ostetut makusikarit ja ystävällisesti minut saateltiin ensin yhteen koppiin ja sitten toiseen, passia syynäiltiin ja papereita täyteltiin, sikareita punnittiin ja päätä raavittiin. Pikkuhiljaa siinä hiipi sitten mieleen kaikenlaista linnatuomiosta sadantonnin sakkoihin (ei auttanu et välillä sedät toteili et ”can pay by credit card”) ja manasin itteeni etten tarkemmin tsekannu Singaporen kaltasessa purkkalandiassa tullivaatimuksia. No, kun tarpeeksi kauan pitivät jännityksessä ja melkein rupesin jo viimesiä toiveita esittämään, antoivat moraalisaarnan, noin 15 euron sakot ja lehtisiä tullattavista tuotteista. Toisaalla vartoillessa Heidi ja Sami arvas heti mistä on kyse ja Heidi ryhty räknäilemään paljonko ne perhanan pikkusikarit on meille jo maksaneet kun Bruneissakin (kun kiltisti ne tullasin) halusivat dollareita niistä. Tarkkaa summaa ei edes uskalleta laskea, mutta LIIKAA siihen nähden etteivät edes maistu niin hyviltä.

Nyt lähdetään tutkimaan Singaporea ja pyritään lainkuuliaisuuteen.