Rehellisiä juttuja

Terveiset Ubudista, riisipeltojen ympäröimästä vehreen vihreestä pienikujaisesta kaupungista Balin keskiössä. Täällä kukkii lootukset ja kaikkialla leijuu suitsukkeiden makea tuoksu, ilmakin on kuin morsian ja kevyt tuuli tekee lämpötilasta reissun tähän mennessä siedettävimmän.

Tähän väliin:

http://nyt.fi/a1305977414504

Lueskelin tossa tätä Nyt-liitteen matkapäiväkirjastooria ja hihittelin itsekseni. Tottahan meikäläinenkin tuohon sortuu, kevyeen silotteluun siis, mutta pyrin pitämään vitutuksenikin esillä. Ei tätä reissuelämää ihan hirveästi viitsi romantisoida, resupekoilta näytetään lähes koko ajan, pyykinpesu on ainainen huolenaihe ja ummetus vaivaa aina sillon kun vatsa ei ole kuralla. Borneon sademetsä oli huikea kokemus, mutta kyllä mä siellä perse hiessä tarpoessa ja sadevettä syljeskellessä taisin päästää suustani lauseen ”kaikesta paskasta mäkin maksan”. Ei paljon linnunlaulut piristäny. Välillä tekis mieli itkee jos pähkinöissä olikin hunajaa eikä chiliä ja wifi ei toimi. Yangon oli niin jäätävän sotkunen, inhottava ja hirveä kaupunki, ettei vikana päivänä lähdetty hotellista mihinkään, koska jo ikkunasta ulos katsominen ällötti. Tiomanilla litistelin murkkuja hammasharjasta siellä helvetin tuuletinkopissa, lauttamatkalla istuin lattialla varauloskäynnin vieressä kahden tunnin yöunien jälkeen ja siinä torkahdellessa ja herätessä aina kun pää kolahti metalliin mietin että nytkin voisin olla juomassa kunnon suodatinkahvia kodin turvassa mukavan viileiden yöunien jälkeen. Välillä pienetkin asiat saa isot mittasuhteet ja positiivisuutta on hankala ylläpitää, mutta en mä tätä mihinkään vaihtais. Kotiin on aina kiva palata, mut ensin sieltä pitää lähtee. Pienistä asioista oppii riemuitsemaan, kuten semikunnollisesta nettiyhteydestä, lämpimästä suihkusta ja siitä, että vessassa ei ole kamalasti hometta. Ja yllä oleva kuvaus Ubudista pitää paikkansa! Ollaan ihan rakastuttu tähän paikkaan.

Aamupalamaisemat omalta terassilta.

Singapore osoitti alkukahnauksien eli oman typeryyden jälkeen auvoisemman vastaanoton ja pidettiin siellä kallis ja miellyttävä neljän päivän stoppi, johon kuului puutarha, shoppailua, kunnon kahvia ja vahinkolattari-ilta kun löydettiin reissun parhaat mojitot, tortillat ja kuubalaisen bändin livekeikka, jossa soittajien välitön riemu tarttui pohjoisen naisiin täysillä. Ei malteta odottaa, että päästään Etelä-Amerikkaan. Singaporesta lennettiin Balille ja heitettiin heipat Samille Denpasarin lentokentällä ja otettiin pirssi pilkkopimeään Ubudiin, jossa Green Lion –vapaaehtoistyöjärjestön tyypit opasti meidät yöunille. Maanantaiaamuna herättiin vähemmän idyllisesti kukkojen kiekumiseen ja nähtiin vihdoinkin ympärillemme. Kattoa katon perään, vihreyttä ja temppeleitä. Just niin upeeta kun alun kuvaus. Meillä on oma huone kylppärillä (ilman hometta), telkkarilla ja terassilla balilaisessa kompleksissa, jossa asuu paikallinen perhe ja pari muuta vapaaehtoista meidän lisäksi. Balilla tyypillinen koti on tontti, jossa on keskellä puutarha ja ympärillä useita rakennuksia nuoremmille sukupolville, temppeli lukuisia päivittäisiä ja kuukausittaisia seremonioita varten ja aina tontin pohjoisosassa rakennus isovanhemmille ja vanhemmille. Kuulemma balilaisella naisella kuluu kolmasosa elämästä erilaisiin seremonioihin valmistautumiseen ja osallistumiseen. Hindulaisuus (Balia lukuunottamatta Indonesia on suurimmaksi osaksi muslimimaa) ja seremoniat näkyy täällä ihan konkreettisesti joka kulmalla erilaisissa muodoissa, esimerkiksi kotien ja kauppojen ovien edessä on aina palmunlehtikoreja täynnä kukkia, kolikoita ja karamellia kiitoksena jumalille. Tällä orientaatioviikolla ollaan yritetty tutustua kulttuuriin, opetella kieltä ja kulinarismia ja käyty katsomassa perinteinen balilainen kecak-tanssiesitys, jossa kymmenet paidattomat miehet ja pojat huutaa tulen ympärillä cha-cha-chaka-chaka-chata esittäen apina-armeijaa. Oli siinä joku juonikin, rakkaustarinaa ja urhoollisia taisteluita, mutta rehellisyyden nimissä ei siitä mitään tajunnut. Fiilis kylläkin oli fantsu. Suurin osa muista vapaaehtoisista on nuoria 18-20 –vuotiaita. Nytkin lähtivät kreisibailaileen, hullut. Mummomafia juo täällä iltateetä ja valmistautuu yöunille.