Lämpimästi morjesta, mingalabar.

Tämä on pirun hankala kieli. Ei oikein saada otetta. Siksipä huudellaan ympäri kyliä mingalabaria ja vältetään sanomasta ”Finland”, koska se kuulemma väärinkuultuna tarkottaa pyllistämistä. Selvispä nekin naurunremakat.

Baganin temppeleille (joista tulee vielä muutaman vuoden kuluttua ihan turismin jättihitti) jätettiin viikko sitten jäähyväiset armottomassa kaatosateessa ja pilkkopimeässä, koska Myanmarissa sähkökatkokset on enemmän sääntö kun poikkeus. Internettikin on ajoittain yhtä hidas kun kotona vanhoina hyvinä 90-luvun aikoina. Tehtiin taas sama kardinaalimunaus kun aiemmin eli otettiin yöbussi, tällä kertaa Mandalayhin. Oli kuin huono vitsi kun ahtauduttiin kymmenen paikallisen ja parin korealaisen kanssa paikalliseen rämisevään pikkubussiin. Ei kai sitä jalkatilaa tarvii jos on puoltoista metriä pitkä, mutta tällasille polvivammasille seipäille teki vähän tiukkaa. Lipun myyneelle hotellin respalle teki mieli myös soittaa, että ilmastointi ei tarkoita avonaisia ikkunoita. Onneks matka oli luvattua lyhyempi, mikä toki tarkotti taas sitä että oltiin yhdeltä yöllä perillä Mandalayn mutasella bussiaukiolla, onneksi hostelli varattuna eli päästiin ihan kivasti nukkumaan ja pelastettiin vielä yksi pieni korealaismies mukaan asemalta. Viiden päivän buddhalaisfestarit oli justiin loppumaisillaan, joten nukahdettiin viereisestä temppelistä kuuluvaan monotoniseen munkinhuutoon. Ei oltu kuultu oikeastaan mitään positiivista Mandalaysta, joten kun aamutuimaan saatiin ilmaseks naan-leipää ja kaffetta (ja teetä, jota on joka paikassa, koska brittihistoria), kolme kiloo pyykkiä pestyä 1,5 dollarilla ja nähtiin Yangonia siistimmät kadunpätkät, tykästyttiin ihan paikkaan. Kolme päivää hikoiltiin ympäriinsä +40 helteessä ja jutusteltiin ihmisten kanssa, sitten köröteltiin vuoristoteitä pitkin kauniiseen 50,000 asukkaan kyläpahaseen nimeltä Hsipaw. Ja taas kerran low season takasi meille liian hulppean hotellihuoneen pilkkahintaan.

Hsipaw on erikoinen paikka, sieltä löytyy kinkkirafla nimeltä Mr. Food, meidän hotelli on Mr. Charles, löydettiin eksyessä ravintola Mrs. Popcorn, maailman parhaat pirtelöt (oreo-banaani-kahvi-jugurtti mmmmm) saa Mr. Shakesta ja kirjakauppa on – tietysti -  Mr. Book. Parina päivänä vuokrattiin ihan rehelliset polkupyörät ja sotkettiin menemään niska hiessä pitkin aivan käsittämättömän fantastisia maisemia läheisten kylien hiekkaraiteilla riisipeltojen keskellä ja välillä pysähdyttiin syömään hedelmiä, joita epäillään litseiksi. Illalla onkin sitten hyvä aika onnitella itseään rankasta treenistä yhdellä Myanmar-kaljalla, joka riittää hyvin, koska täällä pullobissen normikoko on 640 ml. 

Matkalla on hyvä olla. Jalat on pysyvästi likaset. Ollaan vähän päivettyneitä. Lämmintä riittää, myös ajatuksissa koto-Suomeen päin. Näin meillä, kuis siellä?