Be Kind To Animals the Moon

Bangkok jäi taakse, pehi tuli mukaan. Lennettiin Myanmarin eli entisen Burman entiseen pääkaupunkiin Yangoniin eli entiseen Rangooniin lauantaina ja ihan ensiksi opeteltiin lausumaan kaupungin nimi oikein hihittelevän taksikuskin opastamana. Kaikki sujui vallan mainiosti, mikä toki on kohtalaisen epäilyttävää kun Aasiassa ollaan. Myanmar on pahimman sotilasjuntta-aikakauden hiivuttua ja demokratiaan luisumisen seurauksena höllännyt rajojaan ja ottanut käyttöön myös nettiviisumin, mikä tekee maahantulosta ihan lapsellisen helppoa, ja myanmarilaiset on muutenkin kohteliasta kansaa niin hommat sujuu jokseenkin joutuisasti eikä ihan koko ajan tarvii epäillä ukotuksia. Yangon (janguuuun) on maan suurin kaupunki ja toimittaa pääkaupungin virkaa vähän niinkun Sydney Australiassa. Paitsi että siinä missä Sydney on kivan vehreä ja aika kliinisen puhtoinen, Yangon on likainen, haiseva, meluisa, ahdas. Katuruoka oli tosin erinomaista, tietysti valtatien vieressä muovituolilla istuen nautittuna. Vikana päivänä kyllä käytiin masennuspäissämme pikaruokalan lohturanuilla. Epäiltiin, että yksi syy synkkyyteemme Yangonissa oli auringon uupuminen ja kaipuu rannalle. Jotenkin huomaa, että edellinen loma on ollut viime kesänä (saatoin ehkä myös töissä ennen lähtöä kirjotella erinäisiä huutomerkkilappuja kurinpitomielessä).

Välittömän sotkemisen taito on kun pyörällä ajais.

Yangonin Shwedagon Pagoda.

Kolmen liian pitkän päivän jälkeen otettiin yöbussi Baganin temppelikaupunkiin, jossa sielumme saivat juuri sitä mitä kaipasivatkin: seuraa, aurinkoa, kauneutta, ruokaa (kaljaa). Tietty maksettiin tästä huvista sen perkeleen yöbussin lisäksi yhden paikallisen tanakan uroon verran; tämän uniapnean aiheuttama läpitunkeva epätasainen örinä lävisti jopa korvatulpat ja pahimman teknobiitin jyskeen iPodista. Ajateltiin kirjoittaa sille viesti että menee lääkäriin, mutta tokkopa täällä jaellaan CPAP:ja kärsiville. Lisähauskuutta alkuun toi myös varhainen saapumisajankohta mestoille klo 4.20. Kitsasteltiin kuljetuksessa kaupunkiin ja saatiin menopeliksi verkkainen ja kirskuva, sympaattinen hevoskärry. Absurdein fiilis vähään aikaan istua kitisevässä kärryssä selkä menosuuntaan päin pilkkopimeällä, hiljasella tiellä.

Bagan on siis muinainen temppelikaupunki ja kun sanotaan temppelikaupunki, niin täällä se ei tarkoita yhtä temppeliä keskellä kaupunkia, vaan tuhansia erikokoisia ja värisiä buddhalaistemppeleitä pitkin poikin peltoa, joista suurin osa on rakennettu ennen 1300-lukua ja on osittain sortunut, eroosio on iskenyt, on ryöstetty ja sittemmin restauroitu. Parhaimmaksi tyyliksi siirtyä temppeleille ihailemaan auringonlaskua- ja nousua (vältämme parhaamme mukaan liikaa rehkimistä että muodot pysyy) on osoittautunut e-bike eli akulla toimiva leluskode, jonka selässä näytetään S-marketin hedelmäpeliä pelaamaan menossa olevilta muoreilta. Kuva ohessa.

Pahamaineinen Rollaattorijengi.

Ilman rollaattoreja.

Temppeleille voi siis luvan kanssa kiivetä tirkistelemään aakeelle laakeelle sijoittuvaa rykelmää upeita rakennelmia. Iltapäivällä on yksinkertaisesti liian kuuma tehdä yhtään mitään, joten otettiin muiden vinkeistä vitoset ja hankittiin hotelli uima-altaalla, jossa hengaillaan sveitsiläis-amerikkalais-japanialais –porukalla, kunnes taas painellaan yhdessä e-biket inisten temppeleille ja syömään parin dollarin megahyvää nuudelia (esimerkiksi upeasti nimettyyn vegeraflaan Be Kind To Animals the Moon) ja matkalla heitetään yläfemmat naapurikaupan mukuloille, jotka nauraa meidän mummoskodeille. Ollaan päästy hyvään ytimeen taas.