Prologi

Tästä se lätinä taas alkaa. Kuten aiemmillakin reissuillani, lähden räpeltämään kasaan matkapäiväkirjaa näppis sauhuten, koska olen laiskahko kynän käyttäjä. Lisäksi kuuliaiset lukijani äiti ja iskä rentoutuvat paremmin lukiessaan ainokaisensa hivenen filtteroituja kokemuksia tien päältä sen sijaan, että spämmäisin jatkuvasti tekstareilla akuutissa rahapulassa, koti-ikävässä tai kun majapaikassa palaa sulake.

Luvassa on siis lähinnä fiilistelyä tien päältä. 19.5. startataan Heidin kanssa toivottavasti vuoden pituiselle tripille Helsingistä Kaakkois-Aasian keskiöön Bangkokiin, jossa yritetään huiputtaa omat päät reissufiilikseen muutaman päivän ajan ja painutaan sitten kolmeksi viikoksi idemmäs Myanmariin eli entiseen Burmaan yytsimään minkälaista myanmarilainen ruoka on ja näkemään temppeleitä. Sen jälkeen suunnitelma on avoin ja maailma omistaan huolen pitänee. Jonkinasteista vapaaehtoistyöproggista on Indonesiassa suunnitteilla syksymmällä ennen kun koto-Suomesta rakkaita ystäviä liitää Balille meitä morjestamaan. Olen onnistuneesti uskotellut itselleni, että pääsyy jälleennäkemiseen on vaan järjetön ikävä, ei valkohiekkaset rannat ja turkoosi vesi. Jossain vuodenvaihteen tienoilla on tarkoitus valloittaa Etelä-Amerikkaa lisää, pari vuotta takaperin kokeiltiin jo Perun, Bolivian ja Chilen vetovoimaa ja nälkähän kasvoi syödessä. Heidi testasi myös Ecuadorin kolmen kuukauden vapaaehtoistyöpestillä ja oli kuulemma niin valloittava maa, että käy jo rikollisesta toiminnasta skipata se.

Miksi tähän on ryhdytty? Kymmenen vuotta sitten kumpikin tahoillaan teki sen perinteisen ekanpitkänreissun ulkomaille eli Australian work and travel -kokeilun, tuli takaisin matkakärpäsen purema derrieressä ja reissukiima huumasi perinpohjaisesti pohjosen murjottavan naikkosen mielen. Sen jälkeen lukuisat lyhyemmät matkat on vaan ruokkineet kasvavaa tahtoa pidempään, suurempaan, mahtavampaan, eeppiseen reissuun.

Ajankohtana hetki on mitä mainioin. Ihan rehellisesti, töissä ei ole mennyt ihan putkeen viimeinen vuosi. On harmittanut aivan tolkuttomasti ja luvattoman paljon melkein joka päivä kun työtään ei ehdi tehdä kunnolla, vaikka paahtaa tuhatta ja sataa. Välillä oon kun hyrrä, jota väsyttää helvetisti pyöriä. Se syö ihmistä. Ja sen myös huomaa. Kaikki paha purkautuu kiukutteluun ja kiroamiseen kentällä, kollegoille nöyrä anteeksipyyntö. Kotona se kiire, riittämättömyyden tunne ja luvattoman typerä tuittuilu työkavereille purkautuu hallitsemattomana puheryöppynä ja pahoinvointina. Älytöntä. Jossain kohtaa piti vähän pysähtyä ja miettiä.

Täytyy tunnistaa se oma syöksykierteensä ja ottaa vähän etäisyyttä. Ehkä saan vähän energiaa, vähän perspektiiviä, kasvan vähän. Joku vois väittää että tässä nyt selkeesti arkea paetaan, ja tottahan se on. Osittain. Mä myös tykkään vapaudesta ja mojitoista. Ja viimeisten viikkojen aikana taas on saanut niin perusteellisesti iloita hyvistä työkavereista, mielenkiintosista työpäivistä ja onnistumisen tunteista, että graduation goggles on vahvasti pelissä. Ne kovat porunvääntöajat kummasti hautautuu hurmoksen alle. Mutta niin kai se aina menee.   

Eikä se arki nyt oikeasti kammottavaa ole. Kollegat on mainioita, ystävät parhaita ja perhekin terve. Arvostus senkun kasvaa yhdessä ikävän kanssa. Lämpimällä fiiliksellä kun lähtee niin palaaminen se vasta parasta on. Eli ei jätetä henkistä kaaosta vartoilemaan, ainoastaan totaalinen tavarasellainen. Boksi kaverilla, toinen toisella, muutama vanhemmilla ja loput kellarissa ja kirpparilla. Sieltä sitä rahaakin reissuun kaivettiin, myymällä omaisuutta siinä määrin että pankkitäti tuijotteli pleksin takaa pahasti ja mietti millä koiruuksilla moisia summia on hankittu. Voisin aika turvallisesti väittää että tietyt asiat se poissulki nopeasti. Minkäs teet, liian ruma prostituoiduksi. Toki raakaa ja rehellistä työtäkin päivystyksessä on tehty, yövuoroja, pitkiä päiviä, pyhätunteja ja kaikkea siltä väliltä. Heidi vaihtaa aina välillä myös ne bajsgrönit paperipaidat ja seksikkäät siniteltat punaisiin ja ajaa lanssia. Piipaa-piipaa.

Yleensä ottaen ahdistun liiallisesta suunnittelusta ja välillä Heidin kädestä on riistetty kartta ja Lonely Planet, koska tuo excel-taulukointia suuresti rakastava järjestelijä taas on jokseenkin päinvastainen ajatuksissaan, mutta aika tehokkaasti on kultainen keskitie löydetty reittisuunnittelussa. Sen sijaan ennen lähtöä toteutettavia ja hankittavia asioita näin pitkää reissua ajatellen ei oikein voinut sivuuttaa kädenheilautuksella, koska niitä oli tolkuttomasti. Huoh.

• Matkavakuutus. Ei kukaan voi olla niin erityistyperä, että lähtee ilman ja sitten huutaa Kambodzan perämetsän kylänraitilla "kuka on vastuussa" harmitellen kun kopteri ei käynytkään mutakentällä tuomassa salmiakkia, pepantteenia ja panadoolia nilkkavammaan. Pohjola tarjosi parhaimman diilin. Pitää vaan muistaa olla surffaamatta kännissä.
•  Uusi luottokortti. Avainlukulistat. Passi. Epäsymmetrisiä naamakuvia. Kuvaamon setä antoi säälistä paperikuvat ilmaiseksi.
• Rokotuksia.
• Kämppä ja tavarat pois alta/vuokralle/myyntiin/kadulle/nettiin.
• Irtisanoutuminen nöyrästi ja valmiiksi jo takaisin vinkuen. Heipat. Läksärit. Olutta. Liikojen lupaileminen tuliaisten suhteen.
• Lentoliput.  
• Viisumiasiat.
• Näin Maku-lehden uskollisena tilaajana sydäntä raastoi perua se, mutta melkeinnaapurin kaimaystäväni on yhtä harras martta ja jemmaa lehdet mulle luettavaksi.
• Lääkärit. Perustsekkaukset. Hammaslääkärisetä pelotteli viisureilla ja kolmannen maailman legolekureilla.
• Pakkaus. Ansaitsee erityismaininnan, koska on PIINALLISTA. Uskollinen Deuterini imee sisäänsä 40+10 litraa ja periaatepäätökseni olla ostamatta isompaa pysyy. Vaan kun vuoden reissulle pakkailee, niin väkisinkin se tavaramäärä hiplaa maksimia ja mistään ei voi luopua, koska "sitä saattaa tarvita". Olen nyt tässä havainnut, että ne roinat, mitkä oli ihan ehdottomasti ja absoluuttisen varmasti lähdössä ensin mukaan, on heitetty takasin kaapin perälle. Sen sijaan toi kiljuvansininen universaali lavuaarintulppa tuli uutena tuttavuutena taskuun. Ja aina kulkee mukana teepuuöljyä, koska äiti käskee ja sitä totellaan.
• KAIKKI AJATELTAVISSA OLEVA. Liittymänvaihto, osoitteenmuutos, matkustusilmoitus, valuutanvaihto. Miten niin oli huono idea olla ihan viimeseen asti töissä ja yrittää sisäistää samalla sitä, ettei nää tuttuja naamoja ja tavaroita vuoteen?

Pikkuhiljaa alkaa olemaan valmista ja mainio paniikki valtaa alaa päästä, mutta arki on edelleen niin vahvaa, että jotenkin on hankalaa uskoa lähdön lähenevän. Hullua hommaa. :)