Hankalaa on gringon elämä

Pienten elektronisten alkukahnausten jälkeen ollaan asetuttu takaisin Buenos Airesiin omaan huoneistoomme. Näin vastuukokkina jäi meikäläisen kuvatoimiksi tsekata pienen betonitaivaamme minikeittiön systeemit; pikkujääkaapin ja keittolevyn toiminnallisuus. Jos jääkaapissa on vaihtoehtona low ja high ja keittolevyssä asteikko nollasta kutoseen, oletan että ”high” ja ”6” on ne extremeasetukset. Siinä kun 45 minuuttia itsepintaisesti yritin kiehuttaa vettä kutosella tuloksen ollessa kädenlämpöä, meinasin jo mennä rähjäämään jollekin kunnes tajusin että ykkösellähän se porisi puolessatoista minuutissa. Millä järjellä?! Samalla kun se, että high on jääkaapin lämpimin asetus.

No, kuitenkin. Saatiin keitettyjä kananmunia. Meillä on huoneistohotellin tässä San Telmon ja Monserratin rajamailla vähän nuhjuisella, mutta aivan ihanalla kadulla ja 24 h respalla. Hissin käyttö mukailee maanjäristyssimulaatiota ja tuottaa kerta toisensa jälkeen adrenaliinin ja pakokauhun katkeransuloisen yhdistelmän. Kämpästä kuvia alla. Tämä on oikein viihtyisä ja valoisa mesta, ja seinillä roikkuu erihienoja inspiraatiotauluja. Kuten tämä tässä:

Niin.

Eteinen ja inspiraatiotaulu.

Jos nyt tässä kohtaa vähän palaan sanojen ja kuvien muodossa takaisin Uruguayhin. Colonia del Sacramentossa kuluteltiin pari päivää käppäillen pitkin mukulakivikatuja ja valokuvaillen kaikkea. Turistin täydellisellä uteliaisuudella hämmästeltiin myös käsittämättömiä jonoja raha-automaateille ja selityskin löytyi: argentiinalaiset käy Coloniassa vähän kun suomalaiset Tallinnassa, paitsi että viinan sijaan hakevat Amerikan dollareita, koska niitä saa nostettua automaateista huimia summia samalla kun Argentiinassa on rajoitettu kansalaisten käteisnostoja. Lauttamatka kestää tunnin, joten siellä on näppärä käydä päiväreissulla nostamassa maatit tyhjiksi, paikalliset ovat ilmeisesti vähän kärttyisiä asiasta. Argentiinan taloustilannehan on ollut syöksykierteessä jo pitkään, mutta nyt peson arvon aleneminen on vuositasolla jo yli 25 %. Hinnat nousee, palkat ei. Täällä ihan perusturistikin huomaa sen. Peson virallinen kurssi on tällä hetkellä kärjistetysti 10 pesoa = 1 dollari, mutta hämärämmillä markkinoilla, jota kysyntä on luonut ihan huolella, dollarilla saa 14-15 pesoa (tämä selitykseksi argentiinalaisten dollarihamstraukselle Uruguaysta). Tämä pimeä kurssi on ”sininen dollari” eli käytännössä mahdollista, koska yksittäiset ihmiset tai yritykset liikuttaa rahaa Amerikasta Argentiinaan mm. osakekaupoilla ja tuo siten pesot paremmalla kurssilla kotiin sen sijaan, että siirtäisivät rahat pankin kautta virallisella eli kehnolla kurssilla. Tämä siis yksinkertaisesti selitettynä. Ei ihan täysin laillista toimintaa, mutta arkipäivää.

No juu, takasin asiaan. Coloniasta mentiin dollareitta pääkaupunki Montevideoon asustelemaan hostelliin, jossa venezuelalainen entinen öljynporaajapoika, hullu ruotsalainen ja liverpoolilainen ressukka viihdytti meitä kolme päivää. Asu siellä myös paikallinen ruuvimyyjätär kissansa kanssa. Ei ole vitsi.

Tähän väliin pari lisäkuvaa Coloniasta. 

Ei ihan rumaa sielläkään. Montevideossa otettiin oikein asiaksemme hankkia Kuuban turistikortit, lennetään siis 22. päivä Havanaan. Meinasi parku päästä kun suhahdeltiin ensin Kuuban suurlähetystöön, josta olis olettanut korttien heltiävän. Huonolla espanjalla mongerrettiin halumme ja ystävällinen leidi-ihminen ilmoitti, ettei tule tapahtumaan. Syytä ei oikein tiedetä, mutta saatiin tässä oman elämämme amazing racessa uudeksi vihjeeksi matkatoimiston osoite. Ei muuta kun taksi alle ja takaisin kaupungin uumeniin. Klo 11 rimputeltiin matkatoimiston summeria isossa toimistorakennuksessa ja säälistä ovimies päästi meidät sisään tuloksettomien painallusten jälkeenkin ja päädyttiin pööpöilemään ympäri rakennusta ennen kun nöyrinä haettiin ovisetä näyttämään meille oikea paikka. Ei vastausta. Luovutus ja luovutuskahvi. Uusi yritys klo 13, nyt oli setäkin siestalla ja kiroiltiin mykälle ovisummerille. Back to square one. Pieni toivonkipinä syttyi, kun tehtiin vähän lisää tutkimustyötä ja Heidi löysi LAN-lentoyhtiön sivuilta maagisen lauseen, joka lupasi tuon riivatun kortin yhtiön kautta. Säästö- ja liikuntasyistä kerättiin itsemme vielä kerran ja otettiin reipashenkinen kuuden kilometrin voitonmarssi pitkin rantabulevardia päästäksemme kuulemaan LANin ruskeasilmäisen nuorukaisen 20 minuutin soittelun ja neuvottelun jälkeinen tulkinta korulauseesta, joka meni jotenkuten näin: eijoleee, ei tuleee. Käännöksessä saatettu käyttää oikopolkuja.

Omasta mielestä meni aivan putkeen, nähtiin kivasti kaupunkia ja rantabulevardikin oli oikein kaunis. Ovi narahti taas hetkeksi raolleen eilen kun Buenos Airesin Kuuban suurlähestystön ovikajarista kuului 25 minuutin metromatkan ja 10 minuutin kävelyn jälkeen, että ovat huomenna auki. Joten tänään lähdettiin aamulla optimismia ja jonkinasteista pelkoa puhkuen takaisin ja voin kertoa, että kortit heltisi ja nyt on ovet auki Kuubaan. Perkele että oli homma, Tjäreborgilla heittävät kortit vaan lennolla matkustajille että täytelkääs ihan rauhassa ennen ländäystä. Mutta ei tässä katkeria olla. 

Tähän loppuun vielä lisää kuvia Montevideosta ja lista oleellisista asioista Uruguayssa:

- maailman sympaattisin presidentti José Mujica eli Pepe, katso vaikka

- Montevideossa on segway-poliiseja

- marijuana on juuri laillistettu

- ilma on kun Suomen kesä, pirun kylmä varjossa ja auringossa kaamea pehi

+ päivän tervehenkisyyskuva: